Nuoret Vaikuttajat 2023-2024

Tapahtuman kuva
1.6.2023, klo 00.01 - 31.12.2024, klo 23.59
4.5.2023, klo 00.01 - 1.11.2023, klo 23.59
30
Henna Liiri-Turunen, p. 044 207 3072 / henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi
Nuoret Vaikuttajat -ryhmissä vahvistetaan osallisuutta kansalaisjärjestötoiminnassa sekä kuulluksi tulemista ja osallistumista järjestön päätöksentekoon. Nuorisoseuravaikuttaja on 15-20-vuotias ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta sekä omasta lähialueesta. Nuorisoseuravaikuttaja on kiiinnostunut toimimaan nuorisoseuroissa ja vaikuttamaan eri tavoin itselle tärkeisiin asioihin. Ryhmään osallistuminen on osallistujalle maksutonta. Ryhmään voivat hakea mukaan kaikki kiinnostuneet nuoret.

Nuoret Vaikuttajat toimivat viidellä (5) eri alueella prosessimaisesti. Kunkin ryhmän toiveiden mukaan ryhmissä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja asioihin paikallisesti, alueellisesti tai valtakunnallisesti. Ryhmien toimintaa tukevat aiemmilta kausilta valitut mentorit sekä järjestön työntekijät.
  1. Itä-Suomen ryhmä (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala)​
  2. Pohjois-Suomen ryhmä (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)​
  3. Lounais-Suomen ryhmä (Satakunta, Varsinais-Suomi, Häme)​
  4. Etelä-Suomen ryhmä (Uusimaa, Päijät-Häme, Kymi)​
  5. Länsi-Suomen ryhmä (Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)
Hankkeen toimintojen kautta opitaan lisää demokratiasta sekä kansalaisjärjestöjen toimintalogiikasta. Siinä tutustutaan laajasti vaikuttamiseen ja viestintään ja opitaan yhteisöllisesti organisaation toimintaa.

Toimintaa toteutetaan Erasmus+ hankkeena 2023-2024, jonka aikana on sekä valtakunnallista yhteistä toimintaa että ryhmien omaa alueellista toimintaa.  Tavoitteena on vahvistaa ja mahdollistaa suunnitelmien toteuttamista sekä lisätä osaamista ja taitoja vaikuttamisesta ja viestinnästä. Nuoret Vaikuttajat suorittavat kauden aikana Nuorisoseura-akatemian ja linkittyvät entistä vahvemmin myös paikallisen nuorisoseuratoiminnan kehittämiseen.

Toimintaa tekemässä Suomen Nuorisoseurat yhdessä piirijärjestöjensä kanssa: Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen liitto, Saimaan Nuorisoseurat ja Stadin Nuorisoseurat, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto.

Hakuaikaa ohjelmaan on jatkettu 14.9. saakka.

Nuorisoseura-akatemia 2023-2024 aikataulu

*pidätämme oikeudet muutoksiin

14.9.2023 Valtakunnallinen aloitustapaaminen ja info klo 17-19 Teams
23.9.2023 Alueryhmä 1. tapaaminen
16.-19.11. Valtakunnallinen 1. tapaaminen, Mikkeli
 
27.-28.1.2024 Alueryhmä, 2. tapaaminen
13.-14.4.2024  Alueryhmä, 3. tapaaminen
4.-6.10.2024, Valtakunnallinen, 2. tapaaminen
19.10.2024 Alueryhmä, 4. tapaaminen

Kontaktitapaamisten lisäksi ryhmä voi tavata etäyhteyksillä ja pitää yhteyttä sosiaalisen median kanavissa tapaamisten välillä.

Lisätiedot:
Henna Liiri-Turunen, henna.liiri-turunen@nuorisoseurat.fi, 044 207 3072

Suomen Nuorisoseurat ry, Nuorisoseurat Pohjois-Karjala, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry, Nuorisoseurat Etelä-Häme, Saimaan Nuorisoseurat ry, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry, Nuorisoseurat Keski-Suomi, Nuorisoseurat Lappi, Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liitto ry, Nuorisoseurat Pohjois-Savo, Nuorisoseurat Uusimaa, Ylä-Savon Nuorisoseurojen Liitto ry, Stadin Nuorisoseurat, Nuorisoseurat Lounais-Suomi
Suomen Nuorisoseurat ry alueelliset ryhmät www.nuorisoseurat.fi