Leirillä harjoitellaan luonnossa ja vesillä liikkumista yms. Leiriläiset osallistuvat ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi pääset uimaan Saimaassa.
Leiri on tarkoitettu kaikille vuosina 2009-2013 syntyneille leiriläisille. Aikaisempaa leirikokemusta ei tarvita, vaan reipas mieli siivittävät sinut läpi leirin. Leirin ohjaajina toimivat kokeneet leiriohjaajat.
Tervetuloa mukaan!
Leiri järjestetään Puumalassa Heinäsensaaressa 19.-24.7. Leirillä majoitutaan kahdessa mökissä. Laitathan lisätietoja kohtaan leirille tulevien kavereiden nimet.
Leirin hinta on 220 €, jäsenille 190 € sisältäen ohjelman, ruoat, vakuutuksen ja bussikyydin Järvenpäästä.
Nuorisoseurat on yhteisöjen tulevaisuutta rakentamassa. Tarjoamme kaikenikäisille laadukkaita harrastuksia, kuten tanssia, teatteria, musiikkia, sirkusta ja liikuntaa. Järjestämme myös niihin liittyviä tapahtumia ja koulutuksia. Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus harrastaa kulttuuria, kasvaa aktiiviseksi yhteisön jäseneksi ja kokea tekemisen riemua! Suomen Nuorisoseurat ry on valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö, jonka tehtävänä on tukea paikallisten nuorisoseurojen toimintaa. Nuorisoseurojen leiritoiminnalla on pitkät perinteet ja leirillä otetaan valokuvia järjestön omia julkaisuja varten. Järvenpään Nuorisoseura r.y. kuuluu Suomen Nuorisoseuroihin.