KNoppi-koulutus Keski-Pohjanmaa

Tapahtuman kuva
7.10.2023, klo 11.00 - 4.2.2024, klo 16.00
21.6.2023, klo 00.00 - 4.10.2023, klo 23.00
6 / 15
Jonna Kastell-Klapuri, p. 044 - 3425 220, jonna.kastell-klapuri@nuorisoseurat.fi
Knoppi on Nuorisoseurajärjestön ohjaajien peruskoulutus, joka antaa valmiudet lasten ja nuorten ryhmien ohjaamiseen nuorisoseuroissa. Knoppi-koulutus ei tähtää tietyn harrastusalan taitoihin, vaan sen tehtävänä on antaa perusvalmiudet ohjaajana toimimiseen. Koulutuksen teemat sisältävät seuraavia osioita: ohjaajan toimiminen, ohjaaja kasvattajana, ohjaajana nuorisoseurassa ja ohjaajana kehittyminen.

Koulutus koostuu kolmesta koulutusviikonlopusta sekä itsenäisesti suoritettavasta ohjausharjoittelusta. Ohjausharjoittelu voidaan suorittaa esimerkiksi nuorisoseurojen, muiden järjestöjen, urheiluseurojen tai esimerkiksi seurakunnan kerho- tai leiritoiminnan tai tapahtumien yhteydessä. 

Koulutuksen käytännön toteutus tapahtuu leirimuotoisesti niin, että Ylivieskan koulutusviikonloput järjestetään Nuorisoseurantalo Savelassa, missä kurssilaisilla on mahdollisuus yhteiseen illanviettoon sekä yöpymiseen (omat patjat & makuupussit mukaan). Lahden koulutusviikonlopun aikana yövytään hotelli Opiston Kunkussa ja koulutus tapahtuu Suomen Nuorisoseurojen Lahden aluetoimistolla. Kouluttajina toimivat Ylivieskassa Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanohjaaja Jonna Kastell-Klapuri sekä ohjaajakouluttajat Theo Puronlahti ja Sina Roinesalo, Lahdessa Suomen Nuorisoseurojen työntekijät Minna Pasi ja Sini Korhonen.

Kulttuurinen harrastustoiminta toimii Knoppi-koulutuksen pohjana sisällöissä ja menetelmissä. Koulutuksen laajuus vastaa 6 opintopistettä. Knoppi-ohjaajakoulutu
s on tarkoitettu yli 13-vuotiaille ohjaamisesta kiinnostuneille nuorille.

Koulutuksen hinta on 100 € nuorisoseurojen jäsenille (120 € ei jäsenet), ja se sisältää koulutuksen sisällölliset osuudet, ruokailut ja majoituksen. Matkat koulutuspaikalle ovat omakustanteiset. Koulutus laskutetaan. Koulutuksen toteutumisen kannalta minimiosallistujamäärä on kahdeksan (8) henkeä. 

Kannattaa keskustella koulutuksen kustannuksista oman paikallisen nuorisoseurasi kanssa!


Koulutusajankohdat ja -paikat:
16.9.2023 klo 11:30 - 17.9.2023 klo 16:00 Nuorisoseurantalo Savela, Veitsimäentie 1, 84100 YLIVIESKA
7.10.2023 klo 11.30 - 8.10.2023 klo 16:00 Nuorisoseurantalo Savela, Veitsimäentie 1, 84100 YLIVIESKA
3.2.2024 klo 10:00 - 4.2.2024 klo 14:00 Lahden toimipiste, Rautatienkatu 3 sisäpiha, 15100 LAHTI

Suomen Nuorisoseurat ry, Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry
Ylivieskan nuorisoseurantalo, Savela & Suomen Nuorisoseurojen Lahden toimipiste.
MAKSUT
Jäsen 100,00 €, Ei-jäsen 120,00 €